Ensimmäinen annos tarjoiltiin ystävänpäivänä vuonna 1999


Viime vuosituhannella kaikki alkoi. Annetaanpa Jussin kertoa tarkemmin:


"Ystävänpäiväaattona 1999 tein päätöksen, jota olin pohtinut jo pitkään. Halusin laittaa hyvän kiertoon. Halusin jakaa ystävilleni rohkaisua, kannustusta, innostusta, ajateltavaa - sitä samaa mitä olin itsekin saanut. Tiesin oman muuttumiseni salaisuutena olleen toiston, toiston ja vielä kerran toiston. Kova pääni päästi lävitse vain vähän kerrallaan, mutta niin kuin vesi syövyttää uran kallioon, niin uusi ajattelutapakin alkoi siirtyä käytäntöön ja tuomaan hämmästyttäviä tuloksia."

Nyt aamiaispöydässä on melkoinen joukko suomalaisia ympäri maapallon. Miten tämä on ollut mahdollista?


"Sitä hämmästelen päivittäin itsekin ja olen tietysti tapahtuneesta tavattoman onnellinen. Mikäpä sen tärkeämpää kuin huomata, että omasta työstä on iloa ja jopa hyötyä kanssakulkijoille. Ensimmäisen annoksen lähetin 70:lle ystävälleni, jotka sitten juorusivat palvelusta edelleen. Näin hyvän kierre on jatkunut keskeytymättä vuodesta 1999 alkaen ja koen, että aamiaisjakkaralla viettämäni vuodet ja tuhannet tunnit ovat olleet tähtihetkiä ilta illan jälkeen."

Tältä sivulta voit tilata Ajatusten Aamiaisen itsellesi.

Mikäli haluat kertoa Aamiaisesta ystävillesi,
tee se TÄSTÄ!

Samalla osallistut arvontaan!

Jos olet vasara,

lyö kovaa.

Jos olet naula,

pidä pääsi pystyssä.


© 2013 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Käyttöehdot